Ompelukurssit on huippu suosittuja juuri nyt.

Tule oppimaan kaavoitusta helposti verkossa!

Etsitkö kaavoitus- ja ompelukursseja?

Ompelukurssit ovat tosi suosittuja juuri nyt.Ne täyttyvät salaman nopeasti heti kun ilmoittautuminen aukeaa.Ihan huikea juttu, että ompeluharrastus on löytänyt niin monen ihmisen kotiin! 

Harmillista vain, etteivät kaikki halukkaat aina mahdu kursseille mukaan. Kaikilla paikkakunnilla ei järjestetä etenkään vaatteen kaavoituksen kursseja. Ja siksi oppia voi olla vaikea saada livenä.

Nykypäivänä on onneksi mahdollista oppia asioita helposti myös verkon kautta. Kaavakoulussa kaavoitusta voi opiskella tällä hetkellä kolmella verkkokurssilla. Kursseilla ohjeistus tapahtuu videolla ja tämän lisäksi saat myös henkilökohtaista ohjausta.

Kursseilla tehdään peruskaavat saksalaisella kaavanpiirtämisjärjestelmällä ja omalla mitoituksella. Liikkeelle lähdetään oman vartalon muodosta, asennosta ja mitoista. Tavoitteena on saada mahdollisimman hyvin istuvat peruskaavat, joista on helppo kuositella kaavat haluamaasi malliin.

 

Kenelle kaavoituksen verkkokurssit on tarkoitettu?

Verkkokurssit on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat oppia vaatteen kaavoitusta. Vaatimuksena on vain, että olet hiukan ommellut vaatteita aikaisemmin. Lue alta muutama esimerkki kurssilaisista:

✅ Monet kurssilaiset ovat joskus kauan sitten opiskelleet vaatetusalaa ja unohtaneet aikojen saatossa kaavoitusasiat melkein kokonaan. Ja haluavat kerrata näitä asioita itsenäisesti kotona, omaan tahtiin.

✅ On myös kurssilaisia, jotka ovat ikänsä ommeleet valmiskaavoista ja muokanneet niitä itselleen sopivaksi. Ja haluavat nyt tehdä kaavat alusta saakka itse.

✅ Mukana on myös kurssilaisia, joille ei löydy valmiita kaavoja ja haluavat tehdä kaavat itse.

✅ On myös heitä, jotka löytävät hyviä kaavoja, mutta haluavat oppia kaavoituksen periaatteita.

✅ Kurssilla on sekä miehiä että naisia, ompelu ja kaavoitus ei ole sukupuolesta riippuvaista. (Räätälithän ovat perinteisesti olleet miehiä)  🙂

✅ Kurssilla on vanhoja ja nuoria opiskelijoita sekä siitä väliltä, ikä ei siis ole este oppimiselle!

 

Sanoisin siis, että kurssille voi tulla ihan jokainen, joka tykkää piirtämisestä, laskemisesta, mittaamisesta, suunnittelusta ja ompelusta!

Riittää, että sinulla on intoa oppia kaavoitusta ja haluat antaa aikaa kurssin käymiselle. Tullessasi sinun ei tarvitse tietää kaavoituksesta mitään, opit kyllä!

 

Tule verkkokurssille oppimaan kaavoitusta!

Haluatko sinä oppia vaatteen kaavoittamista verkkokurssilla?

Lähde mukaan ja opi kaavoittamista helposti verkossa. Saat ohjeet videolla ja lisäksi henkilökohtaista ohjausta aina kun tarvitset.

 

Peruskaavasta teet kaavat omilla mitoilla nopeasti, eikä sinun tarvitse käyttää aikaa kaavojen metsästämiseen. Kuosittelet vain peruskaavan haluamaasi malliin. Kaavakoulussa teet kaavat vaatetusalan ammattilaisen ohjauksessa. Saat siis ammattilaisen vinkit ja ohjeet käyttöösi!

Kaavoitus- ja ompelukurssit  on rakennettu mahdollisimman simppeleiksi ja helpoiksi. Kaikki ylimääräinen sälä on karsittu pois ja keskitytään olennaiseen. Saat ohjeistuksen videolla vaihe vaiheelta. Kehon muoto ja asento on kaavoituksen lähtökohtana. Niinpä kurssilla syvennytään myös tähän asiaan!

 

Teet kaavat itsenäisesti kotona, mutta olen tukenasi ja saat ohjausta aina kun tarvitset. 

Kun haluat kehittää ompelun ja kaavoittamisen taitojasi, verkkokurssit ovat toimiva tapa hankkia tietoa ja osaamista.

Lämpimästi tervetuloa mukaan kursseille!

 

-Silja

PS. Haluatko kysyä jotain kursseista? Laita vain viestiä silja(at)kaavakoulu.fi, vastaan mahdollisimman pian.

Tällä kurssilla opit kaavoittamaan erityyppisiä hameita mittojen mukaan.

Tällä kurssilla opit kaavoittamaan mekon peruskaavan sekä kuosittelemaan siitä erityyppisiä mekkomalleja.

LUE LISÄÄ>>>

 

 

 

Naisten housun kaavat - Kaavakoulu

Tällä kurssilla opit kaavoittamaan naisten housut mittojen mukaan.

Puvun peruskaava

Tällä verkkokurssilla teet naisten yläosan vaatteen eli puvun peruskaavat omilla mitoilla eri väljyyksillä. Kurssilla voit tehdä peruskaavat mekon, paidan, puseron, jakun ja takin kaavoja varten.

LUE LISÄÄ>>>

 

Miesten housut mittojen mukaan - KAAVAKOULU

Tällä kurssilla opit kaavoittamaan miesten housuja mittojen mukaan.

LUE LISÄÄ >>>

 

 

Miesten paitapusero - kaavoita itse ja ompele

Kurssilla kaavoitat peruspaitapuseron sekä opit kuosittelemaan siitä kolme erilaista paitapuseroa.

LUE LISÄÄ>>>

 

 

Tulossa kurssit myös lasten vaatteiden kaavoittamisesta sekä sarjonnasta.

Seuraa ilmoittelua!